Kasvun vuosi, ja valoisat näkymät uudelle vuodelle!

Jukka Dahlbom • 22. helmikuuta 2019

2018 on saatu kunnialla päätökseen ja vuodenvaihteeseen perinteisesti kuuluvat kiireet ovat ohi. Nyt voin ilokseni sanoa varauksitta että kulunut vuosi sujui erinomaisesti.

Lunastimme pitkäjänteisen laadukkaan työn hedelmiä voittaessamme Yleisradion kilpailutuksen laajasta vaalikoneiden toteutuksesta ja aiemmat menestyksemme vaalikoneiden toteutuksessa herätti ansaittua huomiota myös muiden asiakkaiden keskuudessa.

Taloudellisesti liikevaihtomme nousi 81% viime vuodesta 1.5 miljoonaan euroon. Tästä oli liikevoittoa 15%. Asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä työhömme sekä kysyttäessä että yhteistyön jatkuvuudella mitattuna – yli 70% liikevaihdostamme teimme asiakkaillemme, joiden kanssa työskentelimme jo aiempina vuosina.

Pitkäaikainen asiakkuus tarjoaa nopeasti kehittyvällä alalla sekä meille että asiakkaillemme tilaisuuden oppia toisiltamme, ja tuoda hyviksi havaittuja teknologioita käyttöön muualta. Syvällinen ymmärrys asiakkaamme toiminnasta ja ympäristöstä tehostaa tietysti myös uuden kehittämistä.

Webscalessa on nähty monta uutta ja ennestään tuttua kollegaa työntekijämäärämme noustua vuoden alun 11 työntekijästä 18 tekijään. Alkanut vuosikin on jatkunut samoissa merkeissä uuden työkaverimme liityttyä kuun alusta joukkoon.

Koulutuspanostuksemme näkyvät muun muassa sertifikaatioiden määrässä – vuoden aikana tekijämme ovat saavuttaneet viisi AWS-sertifikaatiota ja 15 henkilöä on käynyt alan konferensseissa. Dev Trainee -ohjelmaamme osallistunut Heikki on nykyään konsulttina asiakasprojekteissamme saatuaan vahvan pohjan käytännön tekemiselle kokeneempien konsulttien kanssa työskennellessään.

Meille on tärkeää että rakentaessamme yhteiskunnallisesti merkittäviä palveluita olemme myös aktiivinen ja vastuullinen toimija suomalaisessa yrityskentässä. Tämän vuoksi julkaisemme tiedot verojalanjäljestämme täydentämään jo aiempaa katsausta ympäristövaikutuksiimme.

Jatkamme työtämme uusien teknologioiden ja laadukkaiden asiakasprojektien parissa. Ole yhteydessä kun suunnittelet kehityshanketta tai etsit työpaikkaa jossa ei tarvitse harmitella töihin tuloa.

Viimeisimmät kirjoitukset

29. tammikuuta 2026
AWS European Sovereign Cloud (EUSC) on nyt saatavilla ensimmäisellä regionilla. EUSC on erillinen kokonaisuus AWS:n tavallisesta commercial-pilvestä. Se on rakennettu tilanteisiin, joissa eurooppalainen regioni ei enää riitä, vaan vaatimukset koskevat myös palvelun operointia ja käyttöoikeuksia.
AWS Lambda durable functions
21. tammikuuta 2026
AWS julkaisi joulukuussa 2025 uuden Lambda durable functions -ominaisuuden. Tämä tuo Lambdaan pitkäkestoisen ja monivaiheisen suoritusmallin, jossa työ voidaan pilkkoa hallittaviin osiin ja suorittaa jopa vuoden ajan.
AWS DevOps Agent
8. joulukuuta 2025
AWS:n DevOps Agent on autonominen virtuaalinen on-call-tiimikaveri, joka tutkii häiriöt automaattisesti, kokoaa tilannekuvan useista järjestelmistä ja ehdottaa korjauksia keventäen SRE-tiimien kuormaa.
4. joulukuuta 2025
AWS tuo uudenlaista joustavuutta palveluihin yhdistämällä serverless-mallin ja perinteisen instanssihallinnan. Uudistus hämärtää rajaa Lambdan ja EC2:n välillä, kun funktiot voidaan ajaa valituilla instanssityypeillä AWS:n edelleen hoitaessa skaalauksen ja ylläpidon.
Lisää kirjoituksia