Webscale palvelee myös korona-aikana

Tero Kauhanen • 17. maaliskuuta 2020

Webscalessa aloitimme 2.3. toimenpiteet antamalla ensimmäisen ohjeistuksen koronavirukseen varautumisesta, joka sisälsi mm. ohjeet etätyöskentelystä ja hyvästä käsihygieniasta. Seuraamme viranomaisohjeita ja olemme korottaneet valmistautumista asteittain. Olemme myös aktiivisesti tiedottaneet henkilöstölle tilanteen kehittymisestä ja neuvoneet toimimaan varotoimien mukaisesti.

Koko henkilöstömme työskentelee tällä hetkellä etänä. Tähän meillä on jo valmiina toimivat käytännöt ja työvälineet. Yksi toimintaamme jo pitkään ohjanneista arvoista on etäyhteisöllisyys. Vältämme myös matkustamista sekä olemme siirtäneet kaikki tapahtumamme myöhempään ajankohtaan tai etäyhteyksien kautta pidettäväksi.

Palvelemme kaikkia asiakkaita normaalisti ja olemme tavoitettavissa puhelimitse, sähköpostitse sekä etäyhteyksin.

Haluamme omalta osalta toimia aktiivisesti ja turvata asiakkaidemme liiketoiminnan jatkuvuutta. Poikkeuksellisina aikoina on pystyttävä myös katsomaan tulevaisuuteen, jossa digitaalisten palveluiden merkitys todennäköisesti entisestään korostuu. Voitte olla meihin yhteydessä matalalla kynnyksellä. Tarjoamme palveluitamme ja apua esimerkiksi liiketoimintakriittisten palveluiden suunnittelussa, kehittämisessä sekä ylläpidossa.

Viimeisimmät kirjoitukset

22. huhtikuuta 2026
Webscale sai marraskuussa 2025 vahvistusta tiiminsä, kun Teemu Peräkylä aloitti Sales Executive roolissa. Tutustu Teemuun ja lue hänen kokemuksistaan ensimmäisiltä kuukausilta Webscalella.
8. huhtikuuta 2026
Pilvipalveluiden valinta ei ole pelkkä tekninen tai kustannuksiin perustuva päätös. Digitaalinen suvereniteetti korostuu, kun organisaatiot pohtivat datan sijaintia ja hallintaa. Tekstissä vertailemme hyperscalereita ja eurooppalaisia pilvipalveluita sekä sitä, miksi paras ratkaisu löytyy usein näiden yhdistelmästä.
29. tammikuuta 2026
AWS European Sovereign Cloud (EUSC) on nyt saatavilla ensimmäisellä regionilla. EUSC on erillinen kokonaisuus AWS:n tavallisesta commercial-pilvestä. Se on rakennettu tilanteisiin, joissa eurooppalainen regioni ei enää riitä, vaan vaatimukset koskevat myös palvelun operointia ja käyttöoikeuksia.
AWS Lambda durable functions
21. tammikuuta 2026
AWS julkaisi joulukuussa 2025 uuden Lambda durable functions -ominaisuuden. Tämä tuo Lambdaan pitkäkestoisen ja monivaiheisen suoritusmallin, jossa työ voidaan pilkkoa hallittaviin osiin ja suorittaa jopa vuoden ajan.
Lisää kirjoituksia