Tutkimme suomalaisten keskisuurten yritysten pilvisiirtymää

Mika Jokinen • jouluk. 19, 2022

Selvitimme kotimaisten suurten ja keskisuurten yritysten julkipilven käyttöä sekä mahdollisia hyötyjä ja haasteita pilveen siirtymisessä. Haastattelimme tutkimusta varten eri toimialojen yrityksiä saadaksemme tietää mahdollisimman laajasti, millaista suhtautuminen pilveä kohtaan on.

Kyselytutkimuksen kohderyhmäksi valikoitui 20-100 miljoonan euron liikevaihtoa tekevät suomalaiset osakeyhtiöt mukaan lukien pörssiyritykset.

74% yrityksistä hyödyntää pilveä

Onko yrityksessä käytössä julkipilveä?

Suomalaiset yritykset hyödyntävät laajasti pilveä, sillä kyselyn mukaan 74% yrityksistä käyttää julkipilveä liiketoiminnassaan. Neljäsosa tutkimukseen osallistuneista kuitenkin kertoi, etteivät hyödynnä pilveä. Merkittävimmäksi syyksi koettiin se, ettei pilvi tuota riittävää hyötyä. Toinen merkittävä haaste on olemassa olevien järjestelmien elinkaari, joka sitoo yrityksen nykyiseen ympäristöön sopimuksen ollessa pitkä nykyisen järjestelmätoimittajan kanssa.

Erilaisia pilvialustoja

Mikä julkipilvi on käytössä?

Tutkimuksen mukaan monessa suomalaisessa yrityksessä Microsoftilla ja sen julkipilvellä Azurella on vankka asema. Tämä poikkeaa kansainvälisistä tutkimuksista, joiden perusteella Amazon Web Services (AWS) on useiden vuosien ajan ollut selkeä markkinajohtaja. Tutkimuksen otosjoukko on myös pieni, joka osaltaan voi selittää eroa muihin vastaaviin tutkimuksiin.


Osalla yrityksistä oli useampia teknologioita käytössä esim. hybridipilvi tai monipilviratkaisu (multi-cloud). Jotkut yrityksistä olivat valinneet harvinaisemman pilviympäristön kuten Oracle tai kotimaisen pienemmän pilvipalvelun. Toiset taas luottivat virtuaaliseen konesaliin tai liiketoiminnan luonne vaati yksityisen pilven (private cloud) hyödyntämistä. 

Mitkä asiat ovat ohjanneet yrityksiä pilven käyttöön?

Tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat ovat ohjanneet yrityksiä siirtymään pilven käyttöön. Vastauksisssa korostuivat hyödyt, jotka moni kansainvälinenkin tutkimus on tuonut esiin: liiketoiminnan skaalautuvuus, ketteryys ja saavutettavuus koettiin pilven käyttöön ohjanneiksi tärkeimmiksi asioiksi.

Mitkä asiat ovat ohjanneet siirtymään pilven käyttöön?

Oma osaaminen koettiin merkittävimmäksi haasteeksi. Tämä selittää sen, että kustannusten ymmärtäminen tai optimointi tuottaa yrityksille haasteita.

Millaisia haasteita on koettu julkipilven suhteen?

Yritykset arvioivat heidän pilven käytön valmiutta ja pilvimaturiteettia neljän vaihtoehdon avulla.

  1. Päätös pilveen siirtymisestä on tehty.
  2. Matka on vasta alussa, kokeiluasteella.
  3. Jokseenkin järjestelmällistä ja jatkuvaa kehittämistä.
  4. Pitkälle automatisoitu ja hallittu pilvi.
Miten arvioisitte yrityksenne pilvimaturiteettia?

Suurin osa vastaajista piti tekemistä pääsääntöisesti järjestelmällisenä jatkuvana kehittämisenä. Neljäsosa yrityksistä olivat vasta kokeiluasteella pilven käytössä. Voidaan todeta, että pilviympäristöillä ja -ratkaisuilla halutaan digitalisoida tai tukea liiketoimintaa, mutta vain osalla ne ovat aidosti liiketoiminnan edellytys.

Mitkä asiat ovat ohjanneet siirtymään AWS pilven käyttöön

Ne yritykset, joiden käytössä on AWS kokivat, että skaalautuvuus ja kustannussäästöt ovat ohjannut heitä pilven käyttöön. Azuren käyttäjien siirtymää on edistänyt ketteryys ja skaalautuvuus.

Taustatiedot

Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina 10-11/2022 aikana ja sen tilaajana oli Webscale Oy. Tutkimukseen osallistui yli 50 päättäjätason henkilöä suomalaisista keskisuurista yrityksistä.


Kiitos kaikille tutkimukseen osallistuneille.

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
03 May, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten FinOps auttaa pilvikustannuksissa?
Webscalen konsultteja.
26 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on AWS Landing Zone?
Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Lisää kirjoituksia
Share by: