Webscale on nyt myös AWS Public Sector Partner

maalisk. 17, 2023

Webscale on nyt myös Amazon Web Servicesin julkisen sektorin kumppani (AWS Public Sector Partner).


"Olemme pitkäjänteisesti kehittäneet toimintaamme ja kumppaniohjelma vahvistaa entisestään kykyämme palvella myös julkisen sektorin asiakkuuksia. Haluamme olla aktiivisesti suunnittelemassa ja rakentamassa toimivia sähköisiä palveluita sekä niihin liittyviä pilviympäristöjä niin nykyisille kuin uusille julkisen sektorin asiakkaille." kertoo Webscalen toimitusjohtaja Tero Kauhanen.


Pilvipalveluista on muodostunut keskeinen palvelumuoto julkisella sektorilla. Niiden kiistattomia hyötyjä ovat mm. skaalautuvuus, ketteryys ja jatkuvasti kehittyvät palvelut. Julkinen pilvi tukee lisäksi hyvin tuotekehitystä tekeviä organisaatioita, joissa DevOps-menetelmän avulla saadaan palvelut nopeasti ideasta tuotantoon.


Webscale on jo vuodesta 2014 lähtien toiminut AWS:n konsultointikumppanina ja on nykyään julkisen sektorin kumppanuuden lisäksi AWS Advanced Consulting Partner ja AWS-pilvipalveluiden jälleenmyyjä. Webscale on sopimustoimittajana useissa julkisen sektorin dynaamisissa hankintajärjestelmissä ja pienhankintapalveluissa. 


AWS Public Sector Partner Finland

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
03 May, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten FinOps auttaa pilvikustannuksissa?
Webscalen konsultteja.
26 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on AWS Landing Zone?
Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Lisää kirjoituksia
Share by: