AWS re:Invent 2023 - Webscalerit Las Vegasissa

jouluk. 28, 2023

Marras-joulukuun vaihteessa kolme Webscalen konsulttia, Heikki, Jussi ja Ville, suuntasivat kohti Las Vegasia ja AWS re:Invent tapahtumaa. Odotukset ennen matkaa olivat korkealla, sillä koronavuodet olivat siirtäneet osallistumista tapahtumaan. Tämä oli kolmikkomme ensimmäinen matka AWS re:Inventiin.


Matkaan lähdettiin lumisena lauantaina 25.11. ja edessä oli pitkä lentomatka Dallasin kautta Vegasiin. Matkasta tuli kirjaimellisesti pitkä ja erilaisten kommellusten jälkeen matka-aikaa kertyi lopulta 20 tuntia. Vaikka matka painoi pohkeissa, tunnelma perillä oli korkealla.

Tunnelmat Las Vegasissa ennen konferenssin alkua


AWS re:Invent tapahtuma alkoi vasta maanantaina 27.11., joten meillä oli sunnuntaina aikaa valmistautua tulevaan viikkoon. Majoituspaikkana toimi Palazzo resort, The Venetian, joka sijaitsi lähes tapahtumapaikan ytimessä. Huoneen ikkunasta aukesi näkymät Vegasin uusimman vetonaulan, The Spheren, suuntaan. Sunnuntain aikana kävimme hakemassa tapahtumapassit konferenssipaikalta. Tällöin viimeistään ymmärsimme, kuinka isosta tapahtumasta oli kyse. 


Pääsimme tutustumaan Certified Loungeen, joka oli vain AWS-sertifioiduille henkilöille tarkoitettu oleskelutila. Kävimme myös kuuntelemassa “How to re:invent” -session, jossa jaettiin vinkkejä miten konferenssista saa eniten irti - tätä suosittelemme kaikille ensikertalaisille! Kävimme myös hakemassa reissun ensimmäiset AWS-swagit itsellemme.


Iltapäivällä vierailimme Mandalay Bay kasinolla sijaitsevassa Rec Centerissa. Tämä oli re:Inventin uusi viihdealue, joka oli järjestetty partnereiden voimin. Tarjolla oli pientä syötävää, jenkkifudista amerikkalaiseen tailgating -henkeen sekä lisäksi mm. erilaista urheiluun liittyvää aktiviteettia, pelejä, golf-simulaattoreita, F1-simulaattoria ja jalkapalloa.

  • Slide title

    Webscalerit Heikki, Jussi ja Ville konferenssin tapahtumapaikalla. 

    Button
  • Slide title

    Webscale mainittu! Villen taidonnäyte. 

    Button
  • Slide title

    Näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Kuvassa oikealla näkyy myös Las Vegasin uusin vetonaula Sphere.  

    Button

AWS re:Invent -konferenssi


Maanantaina alkoi itse konferenssi ja olimme varanneet etukäteen osaan sessioista paikat, joissa halusimme käydä. Tarjontaa oli runsaasti, joten jätimme tilaa myös extempore sessioille. Aiheina meitä kiinnostivat mm. FinOps ja tekoäly. Olimme onnistuneet varaamaan paikat hyvin näitä aiheita käsitteleviin sessioihin. Tämän vuoden ehdottomasti suurin painopiste konferenssissa tuntui olevan tekoälyssä ja uusissa mahdollisuuksissa mitä tämä teknologia tarjoaa. Luento Falcon-kielimallin kehityksestä oli mielenkiintoinen. Lisäksi kävimme kuuntelemassa pari sessiota generatiivisesta AI:sta ja sen tuomista mahdollisuuksista.


Jokaisen aihepiirin ympärillä oli erityyppisiä istuntoja, joista osa oli vähemmän vuorovaikutteisempia kuin toiset ja myöskin niiden teknisyys vaihteli. Tarjolla oli muun muassa chalk talk- ja workshop-tyyppisiä sessioita. Chalk talk -sessiot olivat Q&A-tyyppisiä, joissa oli mahdollisuus kysellä haastavia kysymyksiä AWS-asiantuntijoilta. Asiantuntijat saattoivat hyödyntää piirtotaulua apuna vastauksissa. Workshop-tyyppisissä sessioissa ratkottiin oikeita AWS-aiheisia ongelmia asiantuntijoiden avustuksella.


Välittömästi tiistaiaamuna havaitsimme miten suosittuja re:Inventin keynote-sessiot ovat. Vajaa tunti ennen keynoten alkua (n. klo 7:45) jonotusaula oli jo täynnä.
Jos siis aikoo keynotea katsomaan, on oltava ajoissa. Onneksi keynotet myös live-striimataan Content Hub tiloihin ja löytyvät myös netistä. AWS:n CTO:n Werner Vogelsin keynote torstaiaamuna oli päästävä näkemään, tiedossa oli siis aikainen herätys. Herääminen myös kannatti, sillä Vogels ei pettänyt ja veti kovan shown hänelle ominaisella huumorilla höystettynä. Keynoten aiheena tänä vuonna olivat modernit, kustannustietoiset ja kestävät arkkitehtuurit. Keynoteen liittyvä sivusto thefrugalarchitect.com kannattaa käydä tsekkaamassa.



Uudet julkaisut tapahtumassa


Konferenssin aikana AWS julkaisi monia uusia tuotteita sekä ominaisuuksia jo olemassa oleville tuotteille. Esimerkeiksi nostaisimme tähän AWS Graviton4 (uusi ARM64 sukupolvi) ja Amazon Q (generatiivinen AI avustaja).
AI-avustaja oli yksi mielenkiintoisimmista julkaisuista, mutta toki julkistuksen jälkeisen wow-efektin mentyä ohi tuntui kyllä aika loogiselta, että myös AWS julkaisee oman generative-AI avustajansa, sillä muilla kilpailijoilla sellainen alkaa jo ollakin. Joka tapauksessa Q:n mahdollisuuksia AWS-kehityksessä, operoinnissa yms. on pakko päästä testaamaan! Näiden lisäksi AWS julkaisi monta uutta ominaisuutta heidän AWS bedrock ja SageMaker palveluihin.


Aurora Unlimited serverless-tietokanta oli yksi uusista julkaisuista. Tämä helpottaa massiivisten multi-region tietokantaclustereiden rakentamista serverless-filosofian mukaisesti. Hyvä ja odotettukin julkistus oli myös Elasticache välivarastopalvelun serverless-versio, joka poistaa serverless-mallia noudattavista sovellusarkkitehtuureista yhden viimeisistä "perinteisistä" VPC:tä vaativista komponenteista. 


Opit konferenssista


Koska olimme kaikki ensimmäistä kertaa re:Invent tapahtumassa, kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Mukaan tarttui paljon oppia, miten tapahtumaan voisi valmistautua paremmin jatkossa, jos kyseiseen tapahtumaan tulee mentyä uudemman kerran.


Suosittelemme ilmoittautumaan etukäteen jo Suomessa sinua kiinnostaviin luentoihin. Emme kuitenkaan suosittele varaamaan kalenteria ihan täyteen, sillä tapahtumapaikalla on varsin pitkät siirtymät. Lisäksi uusia sessioita julkaistaan vielä re:Inventin jo alettua. 


Konferenssissa on lisäksi Partner -tapahtumia. Näihin suosittelemme myöskin ilmoittautumaan etukäteen. Ne ovat oiva tapa verkostoitua ja tarjolla on ilmaista ruokaa sekä juomaa. Viimeisenä vinkkinä klassinen pukeutumisopas. Kannattaa varata riittävästi lämpimiä vaatteita. Vaikka konferenssipäivät kuluivat pääosin sisätiloissa, on siellä todella tehokas ilmastointi. Myös itse ulkoilma Nevadassa kyseiseen vuodenaikaan ei ole kovinkaan lämmin, lämpötilan ollessa noin 5-15 astetta. Vaatetuksen lisäksi kannattaa ottaa mukaan hyvät kengät, sillä kävelyä tulee todella paljon tapahtuma-alueen ollessa laajalla alueella. Meilläkin tuli jokaiselle kävelyä keskimäärin noin 15km/päivä, ilman, että kävimme juurikaan ulkona. 

  • Slide title

    Konferenssialuetta. 

    Button
  • Slide title

    Mielenkiintoisia puheenvuoroja viikon aikana riitti. 

    Button
  • Slide title

    AWS oli koristellut tapahtumapaikan näyttävästi. 

    Button
  • Slide title

    Konferenssialueet kuvassa. Yhteensä kuusi tapahtumapaikkaa (keltaisella olevat alueet). Näiden välillä oli varsin pitkät etäisyydet ja esimerkiksi bussikuljetuksia oli saatavilla. 

    Button
  • Slide title

    Heikki löysi juttuseuraa. 

    Button
  • Slide title

    Keskiviikko-illan AWS EMEA rantajuhlat.  

    Button
  • Slide title

    Las Vegasissa riittää kuhinaa ympäri vuorokauden. 

    Button
  • Slide title

    Konferenssi huipentui torstai-illan re:Play loppubileisiin. 

    Button

Las Vegas - Kaupunki täynnä huveja


Meidän re:Invent reissu ei ollut kuitenkaan onneksi vain pelkkää konferenssia ja luentosessioita. Ehdimme myös vähän tutustua Vegasiin, kierrellä kasinoita ja testata yhden Gordon Ramsayn viidestä Vegasin ravintolasta. Tiistaina kävimme uudessa The Sphere teatterissa. Maailman suurin näyttö oli kyllä todella vaikuttava kokemus. 


Tapahtumassa oli oiva mahdollisuus verkostoitua alan osaajien kanssa. Keskiviikkoiltana kävimme verkostoitumassa AWS EMEA-alueen beach partyissä, ja tietenkin koko konferenssin loppubilefestari re:Play käytiin tsekkaamassa torstai-iltana. Pääesiintyjä Major Lazer oli mahtava. Lisäksi oli mahdollista esimerkiksi osallistua peertalk-istuntoihin, joissa ideana oli tavata muita henkilöitä, joita kiinnosti sama aihe. Tutustuimme muihin ihmisiin myös AWS Certified -oleskelutilassa ja istunnoissa, joissa tehtiin tiimityötä.


Lopputunnelmat


Perjantaiaamuna tunnelmat olivat väsyneen lisäksi hieman haikeat. Mahtava re:Invent viikko oli nyt ohi. Aamulla olisi vielä ollut tarjolla muutamia sessiota, mutta aamupalaa lukuunottamatta, aikataulut eivät antaneet mahdollisuutta niihin osallistua. Aamupalan jälkeen suuntasimme lentokentälle, jossa heitimme hyvästit Heikille, joka oli palaamassa jo Suomeen. Jussin ja Villen matka jatkui kuitenkin autovuokraamolle ja kimppakyydillä kohti tulevaa lomaviikkoa Kalifornian rannikolla. 


AWS re:Invent oli kokonaisuudessaan erittäin hieno ja onnistunut kokemus. Opimme paljon uutta, vahvistimme omaa osaamistani ja inspiroiduimme uusista aiheista. Voimme ehdottomasti suositella kyseistä konferenssia kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Reissuterveisin,


Heikki Ma

Jussi Lehtiniemi

Ville Välimäki

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
03 May, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten FinOps auttaa pilvikustannuksissa?
Webscalen konsultteja.
26 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on AWS Landing Zone?
Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Lisää kirjoituksia
Share by: