Vakaata kasvua ja katse vuoteen 2024

Tero Kauhanen • tammik. 08, 2024

Tammikuun alussa on hyvä hetki hetkeksi pysähtyä ja arvioida viime vuoden saavutuksia ja oppeja. Tämän pohjalta voi innolla suunnitella ja rakentaa tätä vuotta.


10 vuoden merkkipaalu

Vuosi 2023 oli Webscalelle merkittävä, kun juhlistimme 10-vuotista taivalta. Tämä merkkipaalu on osoitus kasvusta, joka alkoi kolmen perustajan pienestä tiimistä. On ollut hienoa nähdä, kuinka monet alkuvuosina solmitut asiakas-, yhteistyö- ja työsuhteet ovat vahvistuneet samalla, kun yhtiö on vuosi vuodelta kasvattanut toimintaansa kaikilla osa-alueilla. Kasvu on mahdollistanut tutustumisen sekä uusiin asiakkaisiin että työkavereihin. Ala on myös kehittynyt valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana; pilviteknologiat, tekoäly ja koneoppiminen vaikuttavat lähes kaikkien yritysten toimintaan, tuoden mukanaan uusia innovaatioita ja tehokkuutta liiketoimintaprosesseihin. Samaan aikaan teknisiä ratkaisuja toteutetaan yhä paremmilla työkaluilla ja prosesseilla, joissa mm. automaatio ja datan hyödyntäminen korostuvat.


Vuoden aikana monet yritykset, myös it-alan yritykset, kertoivat kohdanneensa muutoksia ja haasteita liiketoiminnassaan. Tämä huomioiden olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että olemme Webscalessa onnistuneet säilyttämään vakaan kasvun ja kehittämään toimintaamme. Positiiviseen kasvuun ovat merkittävästi vaikuttaneet vahvat ja pitkäaikaiset asiakassuhteemme sekä jatkuva halumme kehittyä. Uskomme, että asiakaslähtöisellä palveluiden kehittämisellä, teknologian hyödyntämisen sekä innovatiivisiin ratkaisuihin keskittymisen kautta, Webscale ja koko ala kykenee menestymään tänäkin vuonna.


Kannattavaa ja vakaata kasvua laadusta tinkimättä

Saavutimme viime vuonna 20%:n kannattavan kasvun liikevaihdossa​​ ja henkilöstömäärämme kasvoi yli 10%:a.


Asiakastyytyväisyytemme on säilynyt erittäin korkealla tasolla. Vuoden 2023 AWS Partner Networkin (APN) kumppanikyselyssä saavutimme vaikuttavan NPS (Net Promoter Score) -tuloksen 85, ja aiemmin samana keväänä toteutetussa laajemmassa kaikkia palveluitamme koskevassa asiakastyytyväisyyskyselyssä NPS-tulos oli vieläkin korkeampi, 92.


Yhteisöllisyys ja henkilöstön hyvinvointi

Vuoden aikana henkilöstötyytyväisyytemme nousi NPS-lukemalla 76:sta 88:aan, mikä heijastaa työyhteisömme vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja henkilöstön tyytyväisyyttä. Olemme sitoutuneet edistämään yhteisöllisyyttä ja työntekijöidemme hyvinvointia, ja tästä näet esimerkkejä blogissamme ja some-kanavillamme.


Vuonna 2023 otimme käyttöön NPS-kyselyn myös rekrytointiprosessimme onnistumisen arvioimiseksi. Rekrytoinnin NPS-lukumme on 64, mikä osoittaa, että suuri osa meille hakeneista tai muuta kautta rekrytointiprosessiimme osallistuneista ovat olleet erittäin tyytyväisiä toimintaamme. Saadut tulokset ovat vahvistaneet, että olemme oikealla tiellä rakentamassa positiivista ja palkitsevaa kokemusta sekä työnhakijoille että työntekijöillemme.


Palveluiden kehittämistä ja osaamisen syventämistä

Vuoden 2023 aikana jatkuvien palveluidemme kehittäminen oli keskeisessä roolissa, mukaan lukien pilven hallinta- ja neuvonantajapalvelut. AWS:n virallisena konsultointi- ja jälleenmyyntikumppanina syvensimme asiantuntemustamme merkittävästi. Laajensimme teknologiatarjontaamme kattamaan myös muita pilvialustoja. Vuoden 2024 suunnitelmissamme on jatkaa tätä kasvua ja kehitystä, keskittyen laadukkaisiin ratkaisuihin ja asiakaskokemuksen parantamiseen entisestään.


Vaalipalvelut: Työkaluja demokratiaan

Yrityksemme palvelutarjontaan kuuluu konsultointi- ja projektipalveluiden sekä jatkuvien palveluiden lisäksi vaalijärjestelmäpalvelut, jotka kattavat paitsi vaalikoneen – palvelumme näkyvimmän osan – myös vaalitulospalvelun ja ääntenlaskujärjestelmän. Vuonna 2023 eduskuntavaalit ja niihin liittyvät vaalikoneet olivat vaalitiimimme keskiössä. Lisäksi aloitimme uuden vaalikoneversion kehittämisen, joka on suunnattu yhdistyksille ja pienemmille mediataloille, ja jonka julkaisemme alkuvuodesta.


Vuonna 2024 vaalipalvelumme, erityisesti presidentinvaalin ja EU-vaalien yhteydessä, keskittyvät tarjoamaan laadukkaita vaalikoneita, jotka tukevat avoimuutta ja osallistumista vaaliprosesseissa. Tavoitteenamme on osaltamme edistää demokratiaa luomalla ratkaisuja, jotka kannustavat kaikenikäisiä äänestäjiä osallistumaan aktiivisesti vaaleihin. Tämä sisältää yhdistysten edustajistovaaleista valtakunnallisiin suuriin vaaleihin ulottuvat prosessit. 


Asiantuntijuuden ja oppimisen kehittäminen

Vuonna 2023 panostimme asiantuntemuksemme jakamiseen ja kehittämiseen sekä tarjosimme myös mahdollisuuden tutustua paremmin työntekijöihimme. Näkyvimpiä kokonaisuuksia tähän liittyen olivat Webscale Tech Days, Pilvipilotit-podcast, Kysy konsultilta -blogisarja sekä Webscalen kaverikirja, joista kerron lyhyesti ohessa.


Webscale Tech Days: Tulevaisuuden teknologiat ja verkostoituminen

Viime vuoden toukokuussa järjestimme Webscale Tech Days -kutsuvierastapahtuman Tuusulassa, johon osallistui noin 50 alan ammattilaista. Tapahtuma tarjosi hienon mahdollisuuden perehtyä alan uusimpiin innovaatioihin ja verkostoitumiseen. Positiivisen palautteen innoittamana päätimme, että tänä vuonna avaamme ovet kaikille kiinnostuneille. Laita siis some-kanavamme seurantaan, sillä tiedotamme lähiaikoina tarkemmin tämän vuoden tapahtumasta!


Pilvipilotit

Lanseerasimme viime vuonna Pilvipilotit-podcastin, jossa keskustelemme pilviteknologian trendeistä ja haasteista erikokoisten yritysten näkökulmasta. Tämä on ollut arvokas kanava jakaa tietämystä ja kokemuksia laajemmalle yleisölle. Podcastin uudet jaksot ovat jo työn alla.


Kysy konsultilta -blogisarja

Kysy konsultilta -blogisarjamme tarjoaa hyödyllistä tietoa pilvi-, ohjelmistokehitys- ja data-analytiikan saralla, auttaen ymmärtämään alan monimutkaisia ilmiöitä ja termejä paremmin. Sarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä niin, että kiireisempikin ehtii ne lukea työpäivän aikana.


Kaverikirja

Yrityksemme koostuu moninaisista persoonista, joilla on erilaiset taustat, mutta yhteinen intohimo teknologiaa kohtaan ja kyky tehdä sujuvaa yhteistyötä. Somessa julkaistava Kaverikirja-sarjamme tuo esille tämän monimuotoisuuden ja korostaa yhteisöllisyyttämme. Siinä webscalelaiset, tutummin webscalerit, kertovat itsestään ja toisistaan sekä jakavat harrastuksiaan ja kokemuksiaan. 


AWS re:Invent 2023 ja alan tapahtumat

Marras-joulukuun vaihteessa kolme konsulttiamme osallistui AWS re:Invent -konferenssiin Las Vegasissa. AWS re:Invent -tapahtuma on alan johtava konferenssi, joka tarjoaa kattavan katsauksen pilviteknologian uusimpiin suuntauksiin ja innovaatioihin. Tämän lisäksi olemme aktiivisesti osallistuneet meetupeihin, seminaareihin sekä AWS:n ja muiden teknologiakumppaneiden paikallisiin tapahtumiin Suomessa ja Pohjoismaissa. Panostuksemme sertifiointeihin ja jatkuvaan kouluttautumiseen ovat osa sitoutumistamme pysyä teknologian aallonharjalla, mikä näkyy suoraan asiakastyössämme ja palveluidemme laadussa.



Kohti tulevaa

Iso kiitos koko henkilöstöllemme, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme menneestä vuodesta. Yhteistyössä kanssanne olemme voineet kasvaa ja kehittyä. Odotamme innolla, mitä vuosi 2024 tuo tullessaan, ja jatkamme matkaamme yhdessä luoden kestäviä digitaalisia palveluita.

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
03 May, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten FinOps auttaa pilvikustannuksissa?
Webscalen konsultteja.
26 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on AWS Landing Zone?
Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Lisää kirjoituksia
Share by: