AWS Summit Stockholm 2023 - tunnelmia ja parhaita paloja

Juho Sopanen • toukok. 12, 2023

Eri puolilla maailmaa järjestettävissä AWS Summit -tapahtumissa on tilaisuus oppia lisää AWS:stä ja verkostoitua alan muiden osaajien kanssa. Tapahtumissa perehdytään muun muassa AWS-tuotteisiin ja -palveluihin, ja autetaan kehittämään AWS-taitoja, joita tarvitaan infrastruktuurin ja sovellusten rakentamiseen, käyttöönottoon ja käyttöön. 


Tänä vuonna AWS Summit Stockholm järjestettiin Stockholmsmässanissa 11. toukokuuta 2023. Tapahtumassa päästiin tutustumaan AWS-teknologioiden edistysaskeliin, pilvi-innovaatioihin sekä menestystarinoihin. Keynote-puheenvuoroja ja erilaisia istuntoja pitivät AWS-aiheasiantuntijat, kumppanit ja asiakkaat, jotka kertoivat heidän omasta pilvimatkastaan ja kuinka he ovat onnistuneesti rakentaneet ratkaisuja AWS:llä.


Suuntasimme torstaina aamulennolla kohti Tukholmaa yhdeksän webscalerin voimin. Aikaisesta herätyksestä huolimatta fiilis oli hyvä ja innostunut. Kokeneina konkareina mukaan lähtivät Ville ja Mika, meille muille tämä oli ensimmäinen AWS Summit. Perillä meitä odotti aurinkoinen Tukholma. Kiiruhdimme junalla kohti Stockholmsmässania ja päivän avaavaa keynotea.


Keynote


Marielle Lindgren (Managing Director - Benelux & Nordics) avasi tapahtuman kertomalla yleisesti pilven tuomista mahdollisuuksista taloudellisesti sekä AWS:n kestävän kehityksen tavoitteista. AWS jatkaa mittavia investointejaan Pohjoismaihin sekä pyrkii muun muassa olemaan hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä ja käyttämään 100% uusiutuvia energianlähteitä vuoteen 2025 mennessä. 


Keynote jatkui Holly Mesrobian (VP Serverless Compute - AWS) puheenvuorolla. Hän kertoi AWS:n innovaatioista ja dataratkaisuista. Puheessaan Holly nosti esiin kolme tärkeintä elementtiä vahvaan datastrategiaan: kattavuus, integraatio ja hallinnointi. 

Pääsimme kuulemaan myös AWS:n innostavia asiakastarinoita terveydenhuoltoalalta. Amrik Mahal (Global IT Head for Research) Astra Zenegasta ja Thomas B. B. Larsen (Global Head of Business Intelligence, Data Management & Analytics) Novo Nordiskilta kertoivat, kuinka he pyrkivät omilla tahoillaan saavuttamaan yrityksien missiot AWS:n eri työkaluja hyödyntämällä. Viimeisenä asiakastarina kuultiin Nothvoltin kunnianhimoinen tavoite olla maailman vihrein patterien tuotantotehdas. Mikael Söderberg (Chief Digitalization Officer) Northvoltilta viittasi puheessaan esimerkiksi heidän omaan “Cloud Factory -malliin”, jolla pyritään saavuttamaan mahdollisimman kehittäjä- ja loppukäyttäjäystävällinen kokonaisuus. 


Keynote oli kaiken kaikkiaan mahtava startti päivälle. Tämän jälkeen haajannuimme kukin seuraamaan esityksiä ja puheenvuoroja oman mielenkiinnon mukaan, joista tiivistelmät alla. Jokainen oli aikatauluttanut omaa päiväänsä AWS Events sovelluksen avulla. 


Webscalereiden parhaat palat tapahtumasta


How XXL Sports transformed their customer experience through Amazon Personalize


Asiakaskokemuksen tärkeys korostuu palveluita tuotettaessa. Noin 60% kuluttajista kertoo palaavansa asiakkaaksi personoidun ostokokemuksen myötä. Yritykset, jotka panostavat palveluiden personointiin ovat kasvattaneet tuottoa 10-15%. Uuden asiakkaan hankkiminen voi olla jopa viisi kertaa kalliimpaa, kuin olemassa olevan asiakkaan säilyttäminen. Palveluiden personointi edesauttaa asiakaskokemusta ja asiakkaat palaavat käyttämään hyväksi toteamiaan palveluita.


Amazon Personalize tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden hyödyntää omaa dataa ja tekoälyä personoidun asiakaskokemuksen rakentamiseen. XXL on hyödyntänyt Amazon Personalize palvelua tuottamaan asiakkailleen personoidun käyttäjäkokemuksen. Amazon Personalizen avulla XXL pystyy suosittelemaan asiakkaiden käyttökokemuksen mukaisesti heille oikeita tuotteita ja lisäpalveluita. Samanaikaisesti palvelu tuottaa myös reaaliaikaista personointia asiakkaan ostokäyttäytymisen perusteella. Tällöin asiakkaalle pystytään osoittamaan oikeita tuotteita, kun he vierailevat verkkokaupan sivustolla.


Amazon Personalize vähentää manuaalista työtä ja luo palvelun loppukäyttäjälle personoitua palvelua. Palvelu on kustannustehokas ratkaisukokonaisuus esimerkiksi verkkokaupoille, jotka haluavat parantaa palvelunsa personoitua käyttökokemusta automaatioita hyödyntäen.

Delivering sustainable and performant solutions at scale


Tutkimuksissa on selvitetty, että suomalaiset suosivat ympäristöllisesti kestäviä ratkaisuja, mikäli ne ovat edullisempi kuin tavanomaiset. AWS:n palveluissa hinta kertoo yleensä myös niiden ympäristökuormituksesta. Parhaiten kuormitusta pystyy vähentämään samalla tavalla kuin kustannuksia eli optimoimalla palvelut mahdollisimman tehokkaaksi. 


Tässä on keinoina muun muassa käyttää uudempia instanssityyppejä ja hyödyntää AWS Graviton -prosessoreita, jos mahdollista. Nykyisin tämä on valittavissa myös monissa palveluissa kuten Aurora RDS ja OpenSearch. Graviton -prosessorit ovat jopa 60% energiatehokkaampia vastaaviin x86-prosessoreihin verrattuna.


Samoin tallennustilassa ensisijainen vaihtoehto on, että tarpeetonta tietoa ei säilytetä. Lokitiedolle määritellään säilytysaika (retentio) ja tekstitietoa tiivistetään esimerkiksi JSON-> Parquet sekä pakataan (gzip, xz). Jos tieto on pitkäaikaissäilytettävä, se siirretäään mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi Glacieriin.


Sustainability Hackathon


Sustainability Hackathonissa ohjelmoitiin IoT-pohjaista vesiviljelyjärjestelmää. IoT-laitteen avulla voitiin mitata veden lämpötilaa, ravinteiden määrää ja hallita veden virtausta. Tehtävänämme oli tallentaa IoT-laitteen mittausdata AWS:n pilveen ja tehdä sen pohjalta reaaliaikaista visualisointia.


Ohjelmointi suoritettiin Hackathonissa kolmen hengen tiimeissä. Tapahtuman järjestäjät tarjosivat AWS-tilin, jossa oli valmiina resursseja tehtävänantoa varten. Laite yhdistyi vähäisellä säätämisellä AWS:n IoT-palveluun ja dataa alkoi kertymään hyvää vauhtia. Kun dataa oli saatavilla, pääsimme rakentamaan visualisointia. AWS-tilille oli tapahtuman järjestäjien puolesta asennettu Grafana, jonka avulla pääsimme nopeasti rakentamaan visualisointia datallemme. Rakensimme näkymät veden lämpötilalle, ravinteiden määrälle, pariston jännitetasolle ja pumpun toimintastatukselle.


How to develop an Observability strategy 


Observability tarkoittaa digitaalisen tuotteen monitorointia ja mittausta useista liiketoiminnalle, asiakkaille ja sisäisille sidosryhmille merkityksellisistä näkökulmista. Esitys sisälsi demon kuvitteellisesta lemmikkien adoptointisovelluksesta, jonka toimintaa seurataan AWS-työkalujen, etupäässä CloudWatchin avulla. Esimerkiksi poikkeuksellisen alhainen koirien myyntimäärä tunnissa voi kertoa viasta tai käyttäjäkokemus häiriöstä sovelluksessa. Metriikka siitä, mistä kaupungeista tilaukset tulevat, voi kertoa jotain hyödyllistä, esimerkiksi miten markkinointi toimii tai miten sitä tulisi kohdentaa.


Koirien myyntimääriä tarkkailtiin CloudWatch -lokeihin talletetuista tilaus-URL:eista, joista koiramyynnit saatiin tilauksen osoiteriviparametrin perusteella. Mietimme hetken, miksei hakua kohdistettu esimerkiksi tilaustietokantaan, sillä lokien parsinta avainsanoilla tuntuu äkkiseltään hieman keinotekoiselta ja epävarmalta. Jokuhan voisi periaatteessa häiritä järjestelmää valeparametrisoiduilla URL-kyselyillä. CloudWatch -palvelun lokit ja hälytyssysteemi ovat kuitenkin niin keskeisesti valmiiksi toisiinsa integroituja, ja mahdollisen haitantekijän hyöty niin olematonta, että tälläkin toteutuksella on nähtävissä vahvat perusteet. Esitys suositti toteuttamaan sovellustarkastelua useina osittaisstrategioina, kuten seurantapaneeli-, hälytys- ja datan keruustrategiana sekä hälyttimien ilmaisemiin poikkeustilanteisiin reagoimalla. 


Yhteenveto päivästä


Mielenkiintoisissa esityksissä asiaa tulee paljon lyhyessä ajassa. Helpoiten asiat jäivät mieleen muistiinpanoja tekemällä, joihin voi sitten palata myöhemmin. Parhaimmillaan esitykset tarjoavat suoran ratkaisun olemassa olevaan teknologiseen haasteeseen.


Tapahtuman päätyttyä suuntasimme vielä Tukholman keskustaan illalliselle. Kertasimme ja kävimme yhdessä läpi päivän kohokohtia. Kaikille oli jäänyt tapahtumasta positiivisen innostunut fiilis. Pitkä, mutta antoisa päivä oli tullut päätökseen ja oli aika palata takaisin koti-Suomeen. Ensi vuonna taas uudestaan!

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
03 May, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten FinOps auttaa pilvikustannuksissa?
Webscalen konsultteja.
26 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on AWS Landing Zone?
Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Lisää kirjoituksia
Share by: