Web-kehittäjänä saavutettavuuteen ei voi olla törmäämättä. Selaimen kehitystyökalu ilmoittaa heikosta kontrastista ja lintteri valittaa puuttuvasta alt-attribuuttista. MDN:stä ja W3.org:sta löytyy ohjeita saavutettavan sovelluksen toteuttamiseen, mutta aiheeseen ei yleensä syvennytä vaatimusten läpäisyä pidemmälle. Miksi kontrastilla on väliä ja mihin kaikkeen alt-attribuuttia käytetään? Halusin ymmärtää, mistä saavutettavuusohjeet ovat lähtöisin ja miksi ne ovat tärkeitä. IAAP-järjestön CPACC-sertifiointi tarjosi kattavan kokonaisuuden vammaisuudesta, toimintarajoitteista ja ihmisten arjessaan kohtaamista esteistä. Esittelen tässä blogitekstissä sekä järjestöä että sertifikaattia ja avaan hieman omaa opintopolkuani.

Mutta mitä se saavutettavuus edes on? Termi ei välttämättä ole kaikille tuttu, joten tässä nopea määritelmä sovelluskehityksen näkökulmasta: saavutettava sovellus on sellainen, jota pystyy käyttämään mahdollisimman kirjava joukko eri kykyisiä ihmisiä. Jokaisella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet käyttää palveluita riippumatta siitä, mitä aisteja tai vuorovaikutuskeinoja hänellä on käytössään.

CPACC eli Certified Professional in Accessibility Core Competencies

Ja sitten itse asiaan. IAAP eli International Association of Accessibility Professionals on kansainvälinen järjestö, joka kerää yhteen saavutettavuusasiantuntijoita ja he tarjoavat sertifiointeja useilta eri saavutettavuuden osa-alueilta. CPACC eli Certified Professional in Accessibility Core Competencies on yksi niistä ja se mittaa saavutettavuuden taustalla olevien perusasioiden hallintaa.

CPACC-sertifiointi osoittaa osaamista kolmelta osa-alueelta: 1. vammaisuudet, haasteet ja avustavat teknologiat, 2. saavutettavuus ja kaikille sopiva suunnittelu (universal design) ja 3. standardit, lait ja hallintastrategiat. IAAP tarjoaa sertifikaatin tueksi materiaalipaketin, jossa on tiivistettynä sertifikaatin aihealueet ja lähdeviitteet lisämateriaaleihin.

Ensimmäinen osa-alue muodostaa kokonaisvaltaisen kuvan vammaisuudesta, sen historiasta, ja esiintyvyydestä. Lukijalle esitellään yleisimpiä vammaisuuden kategorioita, mitä esteitä ihmiset voivat kokea ja millä tavoilla esteistä aiheutuvia haittoja voidaan lieventää. Minulle vaikuttavinta oli oppia, miten vammaisuuden ymmärtäminen on kehittynyt vuosien varrella. Vammaisuus nähtiin pitkään yksilön lääketieteellisenä ongelmana. Nykyään ymmärretään myös yhteisön normien ja yksilön kykyjen vuorovaikutus vammaisuudessa. Tämä ymmärrys on tuonut paremmin esiin yhteiskunnan roolin vammaisuuksien muodostumisessa ja havahduttaa pohtimaan omaa roolia vammaisuuksien kohtaamisessa.

Toinen osa-alue käy läpi suunnittelustrategioita, joiden avulla voidaan suunnitella saavutettavia rakenteita ja järjestelmiä. Materiaali ei rajoitu laajuudessaan vain sovelluskehitykseen, vaan esittelee myös strategioita saavutettavan opetuksen ja fyysisen ympäristön suunnittelemiseen. Tämän osion mielenkiintoisin aihe oli saavutettavan opetuksen suunnittelu. Kaikki eivät opi samalla tavalla ja opetuksen tulisi mukautua oppijoiden tarpeiden mukaisesti. Kaikille sopivan opetuksen tulisi tarjota useita tapoja herättää oppijoiden kiinnostus, esittää tietoa erilaisilla tavoilla ja mahdollistaa monia tapoja vuorovaikuttaa oppimateriaalien kanssa.

Kolmannessa osassa muodostetaan kuva vammaisten oikeuksista kansallisten ja kansainvälisten sopimusten, julistusten, lakien ja standardien kautta. Näiden pohjalta käydään läpi strategioita saavutettavuuslakien ja -standardien soveltamisesta TVT-organisaatioissa. Tämän osion vaikuttavin oppi oli vammaisten oikeuksien kehitys 1900-luvulla. YK:n ihmisoikeusjulistuksessa vuodelta 1948 taataan yhtäläisiä oikeuksia kaikille ihmisille, mutta siinä ei erikseen mainita vammaisia erityisenä ryhmänä. YK:n yleiskokouksen julistus vammaisten oikeuksista 1975 mainitsi ensimmäistä kertaa vammaiset, mutta julistus ei ollut sitova. Yhtäläiset oikeudet taattiin vasta vuonna 2006 vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa.

Kokemukseni CPACC-kokeesta

Käytin materiaalin opiskeluun reilun kahden kuukauden aikana noin 5-10 tuntia viikossa. Sadat muistiinpanot ja muistiharjoitukset kulminoituivat kolmetuntiseen kokeeseen Kryterionin Espoon toimipisteessä. Koe koostui samoista osa-alueista, kuin valmennusmateriaalit ja siinä oli yhteensä 100 monivalintakysymystä. Se suoritettiin tietokoneella, mutta tulokset sai tietää vasta myöhemmin. Tulosten valmistumista saikin jännittää useamman viikon, kunnes sähköpostiin tipahti onnitteluviesti hyväksytystä suorituksesta.

Työskentelen Webscalella vaalipalvelutiimissä, joka kehittää mm. vaalikoneita. Vaalikoneissa saavutettavuudella on erityisen suuri merkitys. Saavutettavuus ei voi muodostua esteeksi vaalikoneen käytölle, jonka vuoksi kiinnitän erityistä huomiota ratkaisuihin, jotka vaikuttavat vaalikoneen saavutettavuuteen. Käytän työssäni useita menetelmiä saavutettavuuden parantamiseksi ja testaamiseksi. Saavutettavuusvaatimuksia ja hyviä ohjelmointikäytäntöjä seuraamalla pääsee pitkälle. Näiden lisäksi olen kokenut ruudunlukijatestaamisen erityisen hyödylliseksi.

Opiskellessani CPACC-koetta varten, opin ymmärtämään vammaisuutta paremmin ja miksi saavutettavuuteen panostaminen on arvokasta. Saavutettavuus ei ole salatiedettä. Se vaatii empatiaa ihmisiä kohtaan sekä innostusta uusien asioiden oppimiseen. Voin suositella sertifikaattia kaikille, jotka haluavat oppia ymmärtämään vammaisuutta ja sen tuomia haasteita ja vahvuuksia.

Hyödyllisiä resursseja:

• THL:n artikkeli vammaisuudesta
• Lisätietoa CPACC-sertifikaatista
• MDN:n oppaita saavutettavuuteen liittyen
• W3C-organisaation johdanto Web-saavutettavuuteen
• AVI:n ohjeistus saavutettavuusvaatimuksiin liittyen