Yhteisöllisyys - ei vain logo hupparissa

Sara Peltola • jouluk. 21, 2023

Yhteisöllisyyden merkitys työpaikoilla on korostunut erityisesti koronavuosien jälkeen. Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimuksessakin todetaan, että työuupumuksen riski on kasvanut ja yksinäisyyden kokemukset ovat yleistyneet, erityisesti nuorilla työntekijöillä ja etätöissä olevilla miehillä.

Yhteisöllisyyden kehittäminen ja ylläpitäminen on tärkeä osa omia työtehtäviäni toimistopäällikkönä. Pysähdyn usein miettimään, miten yhteisöllisyys meillä Webscalella näkyy ja mitkä asiat tekevät meistä yhteisöllisen työpaikan.


Webscalen työntekijät eli webscalerit tunnistaa helposti brändivaatteisiin ja -tuotteisiin painetutusta kruununmuotoisesta logosta. Rahalla hankitut tuotteet ovat tietysti mukava lisä, mutta nämä eivät itsessään ole avain sujuvaan yhtenäiseen tekemiseen ja toimimiseen.


Webscalerit - keitä me olemme?

Työyhteisömme on insinööripainotteinen, mutta joukkoomme mahtuu monenlaisia persoonia ja jokaisella on tilaa olla oma itsensä. Ei ole väliä oletko sosiaalinen hassuttelija, hiljainen pohdiskelija, tai jotain tältä väliltä.

Suurimpina yhteisinä tekijöinä Webscalella koen työntekijöidemme korkean ammattitaidon, halun kehittää omaa osaamista sekä arvostuksen ja kunnioituksen toisiamme kohtaan. Yhteiset toimintatavat ja pelisäännöt asettavat meillä raamit työskentelylle ja tekemiselle.

Teemme töitä korkealla ammattiylpeydellä ja -taidoilla, ei sieltä missä rima on matalin. Erään kollegani sanat kuvaavat mielestäni erinomaisesti tekemistämme:
“jos asiaa ei halua tehdä kunnolla, tulee miettiä kannattaako sitä tehdä lainkaan”.


Etänä - kotona - toimistolla - aftereilla


Yrjönkadun toimistosta tuli webscalereiden “kotipesä” muuton myötä syksyllä 2022. Halusimme säilyttää toimistomme sijainnin Helsingin ydinkeskustassa, jotta sinne olisi edelleen hyvät kulkuyhteydet kaikista ilmansuunnista.

Kuluneen vuoden aikana olemme mielestäni onnistuneet herättämään toimistoelämän ja yhteisen tekemisen jälleen henkiin, hiljaisempien koronavuosien jälkeen. Kannustamme työntekijöitämme osallistumaan yhteisiin tapahtumiin, elämäntilanteet huomioiden - pakko toimistolle tai tapahtumiin ei ole tulla, mutta mielellämme aina tapaamme toisiamme.


Toimistolla on ilahduttava kuunnella kollegoideni kuulumisia, osallistua ja seurata keskusteluita sisäisissä Slack -kanavissamme. Usein konsulttien väliset keskustelut ajautuvat itselleni niin sanottuun syvään päätyyn eli kovin tekniseen osaamiseen - olen kuitenkin oppinut sujuvaksi kuuntelijaksi. Tapaa, jolla he keskustelevat teknisistä ratkaisuista on mielenkiintoista seurata ja on mahtava huomata, kuinka he yhdessä löytävät ratkaisun käsissä olevaan haasteeseen.

Vuonna 2023 olemme päässeet järjestämään toimistolla kuukausittaiset Monthly -palaverit aamiaisen ja lounaan kera, jossa käymme läpi ajankohtaisia asioita talousluvuista projektikuulumisiin. Monthlyn yhteydessä järjestetään myös Tech Day -iltapäivä, jossa konsulttimme pääsevät kertomaan minkälaisia teknisiä ratkaisuita ovat tehneet eri asiakasprojekteissa ja jakamaan omaa osaamistaan. Toki etäyhteydet toimivat edelleen, joten työskentelypaikka ei määritä osallistumismahdollisuutta.

Myös Tuusulan Krapilla järjestetty Tech Days -konferenssi ja Webscalen 10 - vuotissyntymäpäivät ovat olleet mukavia hetkiä niin kollegoiden kuin asiakkaiden kanssa. Näiden lisäksi olemme käyneet ahkerasti pelaamassa yhdessä padelia, juhlineet pikkujouluja sekä viettäneet aikaa erilaisissa afterwork -tapahtumissa aina oopperanäytöksestä jääkiekkopeliin - mahtuihan tähän mukaan myös maaliskuinen viikonloppu Himoksella.


Innolla kohti vuotta 2024

Tuoreimman työtyväisyyskyselyn tulokset osoittavat, että Webscalella voidaan hyvin. Pyrimme kuitenkin jatkuvasti parantamaan toimintaamme ja jatkamme yhteisöllisyyden kehittämistä myös tulevana vuonna. Pääsemme varmasti järjestämään jälleen mielenkiintoisia tapahtumia sekä yhteistä tekemistä.

Etulyöntiasemana tehtävässä onnistumiselle, pidän avointa keskustelukulttuuriamme ja matalaa hierarkiaa, jolloin pystymme myös pienillä teoilla parantamaan viihtyvyyttä työyhteisössämme.

Haluan omasta puolestani kiittää jokaista työntekijää ja asiakasta - te teette minulle Webscalesta juuri sen oikean työpaikan, jossa minun on mukava työskennellä. Odotan innolla tulevaa vuotta 2024 kanssanne.

Hyvää ja rentouttavaa joulua kaikille! ♥

Sara Peltola

Toimistopäällikkö

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
03 May, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten FinOps auttaa pilvikustannuksissa?
Webscalen konsultteja.
26 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on AWS Landing Zone?
Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Lisää kirjoituksia
Share by: